Saako synnytystä suunnitella?

Kun tulin raskaaksi, oli yksi ihmisten ensimmäisiä kysymyksiä se, aionko ottaa synnytyksessä epiduraalin. Miten mukava tapa suhtautua tähän yhteen elämän suurimmista ihmeistä! Alunperin olin ehdottomasti sitä mieltä, että haluan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa sairaalaan ja siellä huijaan itselleni kaiken lääketieteellisen kivunlievityksen, minkä suinkin saan käsiini.

Kantaessani eilen kotiin synnytysaltaan muovisuojusta ja TENS-laitetta havahduin siihen, että jotain on yhdeksässä kuukaudessa tapahtunut. Miten minusta tuli synnytyshippi?

Se oli alunperin Nyytin isä A, joka kuuli Kätilöopiston Haikaranpesästä. "Joku hippisynnyttämö", oli ensimmäinen reaktiomme, mutta tuttujen positiiviset kokemukset paikasta saivat meidät tutkimaan asiaa tarkemmin. Se oli sitten menoa.

Alkuun ajatus synnytyksestä ei erityisemmin kiehtonut, mutta raskauden puolivälissä suhtautumiseni aiheeseen alkoi muuttua. Koska synnytys vääjäämättä lähestyi, ajattelin ainakin ottaa selvää siitä, mitä saattoi olla odotettavissa. Aiheeseen liittyvät kirjat ovat auttaneet omaa ajatusprosessiani huomattavasti, joten jaan seuraavassa muutaman kirjavinkin:

Maija Buttersin "Väkevä hauras" on ehdottomasti hipeimmästä päästä kirjakokoelmaa. Osa kirjasta oli pakko hyppiä yli, sillä en koe puidenhalailun tai intiaani-rituaalien olevan SE juttu minulle. Kuitenkin Väkevä hauras tarjosi paljon ajateltavaa, etenkin suhtautumisesta synnytyskipuun. Kirjassa synnytystä käsitellään väistämättömänä, mutta potentiaalisesti voimauttavana ja hyvinkin henkisenä kokemuksena. Kipua ei nähdä vihollisena vaan apukeinona, ja kirja sai minut pohtimaan omaa suhdettani synnytyskipuun.

Malla Rautaparran "Kantamisen kausi - aika raskaudesta sylihoitoon" on (toisin kuin edeltäjänsä) hyvin käytännönläheinen kirja. Hatha-joogan innoittamat asennot ja harjoitukset on kuvattu kirjassa selkeinä piirroksina, ja kirja on erinomainen käytännön opas synnytykseen valmistautumiseen, itse synnytykseen sekä lapsen kantamiseen kantoliinassa. Rautaparta pitää syntymää luonnollisena tapahtumana, johon kajoaminen lääketieteen keinoin ei ole aina itsestäänselvästi hyvä ja syntymää edistävä asia. Kirjassa kannustetaan pystyasentoon niin avautumis- kuin ponnistusvaiheessakin, perinteisen puoli-istuvan asennon sijaan.

Minna Haatajan uudenuutukainen "Hyvä syntymä" on kattavin suomenkielinen opas, johon olen aktiivisen synnytyksen tiimoilta törmännyt. Kirja käsittelee synnytystä positiivisena asiana ja antaa paljon käytännön vinkkejä valmistavista fyysisistä ja henkisitä harjoitteista. Kirja painottaa vaistoa ja synnyttäjän kykyä kuunnella omaa kehoaan seuraten sen impulsseja. "Hyvä syntymä" uskoo, ettei syntymän tarvitse olla kivuton (eivät ne kai juuri koskaan ole), mutta syntymästä hyvän tekee kivusta huolimatta äidin positiivinen asenne, ympäristön tuki, tukihenkilön apu syntymässä ja valmistautuminen. Kirja antaa vinkkejä myös sektioon, ja ihmettelee luvun verran sitä, voiko sektio olla hyvä syntymäkokemus.

Hanna Hirvosen "Isä syntymässä - vauvan odotus, syntymä ja hoito" on tuleville isille suunnattu kirja! Hyvänen aika! Luimme molemmat A:n kanssa kirjan jo alkuraskaudesta, ja kertailemme nyt sen oppeja. Kirja käsittelee kattavasti niitä tunteita, joita isäksi tuleminen voi miehessä aiheuttaa. Synnytyksen osalta kirja tarjoaa paljon tietoa siitä, mitä synnytyksessä tapahtuu ja mitä isä (tai muu tukihenkilö) voi tehdä auttaakseen synnyttäjää. Kirjaa leimaa positiivinen oletus siitä, että isä on kiinnostunut raskaudestaa ja syntymästä sekä lapsen hoidosta, mikä on erittäin virkistävää vaihtelua vauvaoppaiden yleiseen "ei sua isä kuitenkaan kiinnosta mutta yritä nyt ees vähän"-asenteeseen. A:n pippeli ei ole muuten pudonnut kirjan lukemisen seurauksena, joten rohkeasti vaan muillekin tuleville isille kirjaa tarjoamaan, ei se Miehuus (yh!) siitä kärsi.

Lisää Hanna Hirvosta. "Vesi kannattaa - vesi raskauden ja synnytyksen helpottajana" kertoo, noh, vesisynnytyksestä. Toisin kuin yleisesti kuvitellaan, vesisynnytys ei tarkoita lapsen ponnistamista veteen, vaan veden käyttöä kivunlievittäjänä missä tahansa synnytyksen vaiheessa. Lapsen ponnistamisesta veteen puhutaan veteensyntymänä. Hirvosen kirja käsittelee aihessa hyvin laajasti, esittelee erilaisia harjoitteita vesisynnytystä ajatellen ja kertoo kiihkotta vedenkäytön hyvistä ja huonoista puolista. Kirjassa on myös erinomainen ja käytännönläheinen luku tukihenkilön roolia koskien, mm. siitä, millaisin sanoin synnyttäjää kannattaa rohkaista. 

Suomenkielistäkin kirjallisuutta aiheesta löytyy siis jo vaikka kuinka. Saako synnytystä sitten suunnitella? 

Haikaranpesässä tehdään raskauden loppupuolella yksilöllinen synnytyssuunnitelma kätilön kanssa. Tunnin mittainen juttelusessio avaa synnyttäjälle ja tämän tukihenkilölle mahdollisuuden kysellä yksityiskohtaisesti kivunlievityksestä ja sairaalan käytännöistä, sekä esittää toiveita synnytystä ajatellen. 

Minulle Haikaranpesän synnytyssuunnittelu oli todella positiivinen kokemus. Kätilö kannusti kaikissa toiveissani (mainitsimme mm. pystyasennon, akupainannan, veden käytön ja synnytysjakkaran) sekä ehdotti aktiivisesti lisää asioita. Huolehtiessamme siitä, mitä meille tapahtuisi jos Haikaranpesässä olisi synnytyksemme käynnistyessä sulku päällä (suom. sairaala täynnä), totesi tämä ihana kätilö, että meidän valmentautumisellamme ja asenteellamme meidät voisi lähettää synnyttämään vaikka Kalaharin autiomaahan, ja kaikki menisi hyvin. Jäikö vähän hyvä mieli tästä, arvatkaa?

Synnytyssuunnitelman tekoa arvostellaan raskaana olevien ja jo synnyttäneiden kesken pääasiassa siitä syystä, ettei synnytyksen kulkua voi ennustaa. Ei tietenkään voi. Jokainen täysijärkinen ihminen tajuaa, että vaikka kuinka haaveilisin vesialtaassa eteerisesti lillumisesta, saatan tositilanteessa päätyä huutamaan puoli-istuvaan asentoon epiduraali selässä. Mutta miksi evätä mahdollisuus suunnitella yhtä elämän tärkeimmistä tapahtumista? Synntyssuunnitelman teko tarkoittaa ainakin minulle sitä, että listaan asioita joita toivon synnytyksessä tapahtuvan jos mahdollista, mikäli kaikki menee hyvin.

Mitä sitten olen suunnitellut?

Supistusten alkaessa aion turvautua TENS-laitteeseen. 

Tämä pieni vehje lähettelee sähköimpulsseja, ja toimintaperiaatteena sillä on blokata supistuskivut aivoiltani. Neljä elektrodilätkää liimataan selkään ja väristellään menemään. Laitetta vuokraa 40€ hintaan Aktiivinen Synnytys ry, jolla on useita vuokralaitteita tarjolla ympäri maata. Kokeilin tänään käsivarteen laitetta (huom! ennen 37. raskausviikkoa laitetta ei saa kokeilla, koska se saattaa ärsyttää kohdun supistelemaan) ja täytyy sanoa että tehokkaalta tuntui. Useampi tuttu on tätä kehunut, nimenomaan synnytyksen alkuvaiheessa kipuja lievittäväksi keinoksi.


 Koska itse olen raskausaikana kokenut veden äärimmäisen positiivisena elementtinä, oletan myös synnytyksessä käyttäväni vettä ainakin jossain muodossa. Haaveenani on käyttää suihkua ja allasta avautumisvaiheessa (ja jos synnytys tuntuu etenevän hyvin enkä ole hajoamassa kipuun, myös ponnistusvaiheessa), ja tätä silmälläpitäen hankimme myös alussa mainitun altaansuojuksen. Haikaranpesässä on yksi kiinteä synnytysallas, ja nykyään myös yksi puhallettava versio (jota varten altaansuojus siis hankittiin). Kiinteä allas näyttää jotakuinkin porealtaalta ilman poreita, ja puhallettava "La Bassine" allas on tällainen:

Synntysaltaaseen saa ottaa tukihenkilön mukaan, mutta toisin kuin synnyttäjällä, pitää tukihenkilöllä olla uimapuku päällä. Mistä lie tämä sääntö johtuu, mutta A:n synnärikassissa ovat uimahousut majailleet jo jonkin aikaa. 

 Altaassa voisin kuvitella siemailevani ilokaasua, jota en ole koskaan kokeillut, mutta jota A Haikaranpesän valmennuksessa kokeiltuaan lämpimästi suositteli. Haikaranpesässä tarjotaan myös vuorossa olevasta kätilöstä riippuen akupunktiota, akupainantaa ja akvarakkuloita. Akvarakkulat ovat ihon alle ruiskutettavaa puhdistettua vettä, jota kokeilin Haikaranpesän valmennuksessa. Ei se ihmeelliseltä tuntunut, mutten sulje tätäkään vaihtoehtoa pois. Hierontaa ja painelua voin myös kuvitella käyttäväni, ja synnärikassissa on pakattuna kauratyynyn lisäksi Body Shopissa myynnissä oleva "Twin Ball"-hierontakeppi, joka on tuonut jo raskausaikana monesti helpotuksen alaselkäkipuihini:

Olen avoin lääketieteelliselle kivunlievitykselle: jos minusta alkaa tuntua, etteivät muut keinot riitä, aion pyytää puudutteita. Mutta tällä hetkellä on ajatuksena olla mahdollisimman pitkään kotona ja sairaalaan mennessämmekin odotella ennen kuin epiduraalia tai muuta mahdollisesti pyytää. Ja muuten, eikö se ole yhtälailla synnytyksen suunnittelua, että suunnittelee olevansa mahdollisimman kovissa doupeissa koko maratonin ajan?


Mistään ei voi tietää etukäteen, kuinka synnytys tulee menemään. Mutta elämässä ei todellisuudessa mikään ole taattua, ja silti jokainen meistä suunnittelee sitä ainakin jollain tasolla. Jokaisella olkoon oikeus olla suunnittelematta tai suunnitella synnytystään. Jos minulle turvallisen olon tuo se, että tiedän altaansuojuksen olevan mukana mikäli allasta haluaisinkin käyttää, ei sen luulisi olevan keneltäkään pois.

Megapostauksen loppuun vielä lyhyesti pari linkkivinkkiä aiheeseen liittyen:
Voimaannuttava synnytys-blogi, jossa on paljonpaljonpaljon asiaa ja käytännön vinkkejä
Voimaannuttavat synnytyskokemukset-blogi, joka tarjoilee muitakin kuin niitä iänikuisia "sattui maailman eniten ja väliliha repesi"-juttuja