Eilisen uutiset hallitusohjelmasta saivat niskavillani pystyyn lukemattomista syistä, mutteivät vähiten KD:n "aborttipykälän" takia.
Nyytti on toivottu, odotettu ja yritetty lapsi. En keksi mitään pahempaa maailmassa kuin sen, että tälle lapselle tapahtuisi jotain pahaa. Elämäntilanteemme on loistava lapsen maailmaansaapumista ajatellen, ja vaikka taloudellinen tilanne ei aina anna syytä juhlaan, tulemme toimeen paremmin kuin hyvin. Meillä on vakaa suhde jossa Nyytillä on kaksi vanhempaa, valmistuin juuri koulusta ja asumme mukavalla alueella.
Mutta aina ei ole ollut näin. Vaikka olenkin mielestäni aina ollut vastuullinen ehkäisyasioissa, olen kuitenkin tehnyt vuosien varrella useampia raskaustestejä kädet täristen, peläten että tikkuun piirtyy se toinenkin punainen viiva. Olen ollut onnekas: kämmäilyistäni huolimatta en ole tullut vahingossa raskaaksi. Niin olisi kuitenkin voinut käydä. Ja aika monille niin käy.
Helsingin Sanomat kertoo KD:n aivoituksista:
"Kristillisdemokraattien vaatimuksesta ohjelmassa sanotaan, että hallitus selvittää, onko raskaudenkeskeytyksen myöhäisintä viikkorajaa tarvetta muuttaa. Lisäksi selvitetään, voisiko terveydenhuollon henkilökunta eettisistä syistä kieltäytyä tekemästä toimenpidettä. Viidestä hallituskumppanista vain vihreät oli kirjausta vastaan."
Oikeus raskaudenkeskytykseen on perustavanlaatuinen ihmisoikeus. Suomessa raskauden voi keskeyttää ilman lääketieteellistä perustetta 12. raskausviikolle asti - siihen mennessä nainen on luultavasti viimeistään tajunnut olevansa raskaana ja ehtinyt miettiä että mitäs hittoa nyt. Lapsi on myös tähän asti alkio, joka on enemmänkin solupallo kuin mikään ihmistä muistuttava olento.
Mitä jos olisin tullut raskaaksi huonossa elämäntilanteessa? Niin, etten tiedä kuka lapsen isä on tai tietäisin ettei tuosta henkilöstä olisi isäksi? Niin, että tietäisin etten voisi pitää lapsesta huolta tämän ansaitsemalla tavalla?
Odottaessani tikkuun piirtyviä viivoja mietin noissa tilanteissa mitä tekisin. Päädyin lähes joka kerta siihen, etten voisi pitää lasta.
Pahinta mitä tuollaisessa tilanteessa olisi voinut käydä olisi ollut saada eteeni lääkäri, joka olisi tuominnut vaikean päätökseni tehdä abortti. Ihminen on varmasti hyvin haavoittuvassa tilassa tuollaisessa hetkessä, ja jos tuolloin joutuu neutraalin tahon (jota lääkäreiden mielestäni tulisi edustaa) arvostelemaksi, voi nainen pahimmassa tapauksessa päätyä pitämään lapsen tilanteessa, jossa suurinta rakkautta ja armoa syntymätöntä lasta kohtaan olisi keskeyttää raskaus.
Jos lääkäri ei voi "eettisistä syistä" tehdä aborttia, on tämä väärällä alalla. Jos lääkäreille annetaan tässä tilanteessa oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta toimenpiteestä, mitä se tarkoittaa jatkossa? Voiko rasistinen lääkäri kieltäytyä hoitamasta tummaihoista potilasta? Voiko proletariaattia edustava sairaanhoitaja kieltäytyä auttamasta osakeomistajaa?
12. raskausviikon jälkeen raskaus voidaan vielä keskeyttää erittäin painavista lääketieteellisistä syistä erityisluvalla. Näin toimitaan silloin, jos lapselta löytyy vaikea kehityshäiriö (joista suurinta osaa ei voida havaita ennen 20. raskausviikkoa). Useat vanhemmat päätyvät pitämään lapsen vaikka ennuste olisi mikä, mutta jos lääkärit eivät anna toivoa raskauden jatkumisesta loppuun asti tai lapsen ihmisarvoisesta elämästä, joutuvat vanhemmat vaikean päätöksen eteen. Mitä jos tätä päätöstä ei olisi mahdollista tehdä, koska laki estäisi vaikeasti vammaisen lapsen abortoimisen? Mitä jos Nyytillä olisikin ollut vaikea kehityshäiriö, ja olisin joutun koko loppuraskauden pelkäämään kohtukuolemaa ja elämää vaikeasti vammaisen lapsen kanssa? Miksi fundamentalistit saisivat oikeuden päättää minun elämästäni?
Kenen etua aborttipykälä ajaa? Ei ainakaan lapsen. Kristityt ajattelevat lapsen olevan lahja Jumalalta siitä hetkestä lähtien, kun munasolu hedelmöittyy. Mutta eikö kristinuskon kantavan aatteen pitäisi olla ennenkaikkea armo? Armelian teko lasta kohtaan voi olla keskyttää raskaus niin, ettei lapsi tule tilanteeseen jossa tästä ei pystytä huolehtimaan. Tai joudu elämään elämäänsä monivammaisena laitoksessa sidottuna koneisiin.
Niin niin. Ei tästä ole mitään päätöstä. Ei hallitusohjelmassa ole luvattu muuttaa näitä asioita. Mutta se, että tätä edes harkitaan ja että kuudesta puolueesta viisi on ihan okei asian kanssa on sairasta, kuvottavaa ja surullista.
Oikeus aborttiin on yksi maailmanlaajuisen naisasialiikeen tärkeimpiä tavoitteita, ja kehitysmaissa turvallisten aborttien mahdollistamiseksi on tehty vuosien varrella paljon työtä. Kuinka on mahdollista, että vuoden 2011 Suomen eduskunta edes harkitsee asiassa joustamista uskonnollisen oikeiston takia? Hävetkää.
Hei,
VastaaPoistarandomisti eksyin blogiisi, ja vaikka lapsen saaminen onkin omassa elämässä vielä kovin kaukainen asia, sinulla on paljon mielenkiintoisia kirjoituksia. Tässä kohtaa minun oli kuitenkin pakko tarttua kahteen asiaan, jotka ovat herkkiä kohtiani.
Ensinnäkin, hei, olen kristitty. Olen samaa mieltä kanssasi. Kaikkea ei pitäisi nojata kirjaimellisesti Raamattuun, jonka nykyistä versiota ovat muokkailleet ties ketkä mm. keskiajalla. Kristinuskon tärkeimpiä sanomia ovat, kuten mainitsit, armo ja rakkaus. Se vain tahtoo unohtua monilta niistä, joiden keskimmäinen ajatus on "kuinka pääsen itse taivaaseen". Mutta ei, me emme ole kaikki ahdasmielisiä paskiaisia. Minusta tarpeeksi ajoissa tehty abortti on parempi kuin rakkaudettomuus.
Mutta toiseen seikkaan. Aborttia vain siksi, että syntyvä lapsi voisi olla vammainen, en hyväksy. Pikkusiskoni vammautui synnytyksen alettua, kun hänen sydämensä lakkasi yhtäkkiä lyömästä. Tämä on toki eri asia kuin epämuodostuma, mutta yhtä kaikki sisareni ennuste ei ollut hyvä. Lääkärit epäilivät, kannattiko taistelu hänen elämästään. Hän on nykyään henkisesti ikäistään noin kymmenen vuotta jäljessä, mutta maailman rakastavin ihminen, jolla riittää intoa ja yrittämistä, ja joka on usein varmasti onnellisempi kuin me terveet. Hän opiskelee nykyään "elämää" eri kaupungissa kuin vanhempamme asuvat ja asuu tuetusti asuntolassa.
Lisäksi olin ala-asteella samalla luokalla tytön kanssa, jonka vamma taas oli kehittynyt jo raskauden aikana. Hänet olisi voitu abortoida, mutta sitä vanhemmat eivät halunneet. Hyvä niin. Huonosta ennusteesta ja vaikeasta, liikkumista ja oppimista rajoittavasta vammastaan huolimatta hän oli jo silloin ja on yhä iloinen, reipas, sitkeä ja yritteliäs, ja työskentelee nykyään kouluavustajana ja elää itsenäisesti.