Tavarataivas

Vauvafoorumit täyttyvät odottavien äitien listoista. Listoja löytyy laidasta laitaan (mitä kaikkea pitää tehdä ennen vauvan syntymää, mitä isyyspakkaukseen valitaan, mitä sairaalakassiin pakataan), mutta ehdottomasti suosituin listausaihe on se, mitä tavaraa ennen vauvan syntymää on hankittava.

Meille on muuttamassa parin kuukauden päästä ihan vieras tyyppi. Joku, jota emme ole koskaan tavanneet, mutta jonka tavaroita meillä on ollut jo pitkään. Ja voi luoja tätä tavaran määrää!

Vauva ei tietenkään varsinaisesti tarvitse juuri mitään. Muutaman vaatteen. Varustelu on lähinnä tulevien vanhempien valmistautumista uuteen ihmiseen. Mutta kapitalismi tietenkin repii kaiken ilon irti vanhempien epävarmuudesta.

Vauva-lehti on täynnä kokosivun värimainoksia. Mainoksissa ei myydä tuotteita, vaan mielikuvia.

Se näyttää automainokselta, mutta katsokaa mitä tuulilasista näkyy: Autolla pääsee kivasti retkeilemään lapsen kanssa! Sillä viedään ydinperhe tilavasti maalle, kuka hullu vastuuton vanhempi nyt veisi vauvaa bussiin tai junaan jossa on kaikkea hämärää kansaa!

Jokaisessa lehdessä on ilmiselvien mainosten lisäksi muutama aukeama, jolla arvostellaan ja esitellään uusinta uutta vauvavarustelurintamalla. Ja mitä kaikkea meille myydäänkään. Digitaalinen pullonlämmitin, joka ilmoittaa kun ruoka on oikean lämpöistä! Vaipparoskis, joka käärii jokaisen kertakäyttövaipan vielä erikseen muovipussiin! Itkuhälyttimet joilla saa kamerayhteyden vauvaan! Kotiultralaite!

Ehdotonta enemmistöä lehden mainoksissa edustavat kuitenkin lelumainokset:

Vanhemmille myydään tuotteita syyllistämisellä. Kun kävimme ensimmäistä kertaa koetyöntelemässä vauvanvaunuja, oli myyjän kanta selvä: Toki voitte ostaa tuon halvimman mallin, mutta jos haluatte että lapsi on TURVASSA, on kallein malli paras. Yllä oleva mainos henkii samaa: Toki voitte olla ostamatta vauvalle lelujamme, mutta jos haluatte että lapsi OPPII ja KEHITTYY, ostakaa tämä.

Onnellinen lapsuus ei riipu tavaroista. Miksi sitten tavarataivas tunkee odottavien vanhempien elämään joka puolelta? Kuinka vähän on tarpeeksi?

Minulla ei ole varaa jeesustella. Olen odottanut raskautta kauan ja suunnitellut mitä kaikkea ihanaa vauvalla olisi. Meiltä löytyvät tarkoin valikoitu sitteri, leikkimatto ja imetystyyny. Vaatteita olen keräillyt jo vuosia ennen lapsen alullepanoa. Minusta on ihanaa hössöttää ja purkaa vauvan tulon mukanaan tuomaa jännitystä vaunujen puunaamiseen.

Lelujen suhteen sen sijaan olen ahdistunut jo nyt. Yllä oleva lapsi muovimeressä aiheuttaa paniikin.

Inhoan muovia. Piippavia, heti hajoavia muovileluja. Onko meidän lapsellamme koskaan noin onnellinen ilme, jos leluina on puupalikoita ja kattila?

Minulla on radikaali ajatus: Hankimme yhden lelulaatikon. Tuohon laatikkoon tulee mahtua kaikkien Nyytin lelujen. Jos laatikko täyttyy, jostakin hankkiudutaan eroon ennen kuin uusi lelu voidaan ottaa vastaan. Lapsen onnellinen ilme ei voi riippua krääsän määrästä, en suostu! En halua Nyytin oppivan, että suuri määrä materiaa tekee onnelliseksi ja että kaikkea voi olla loputtomasti.

Oppisiko lapsi arvostamaan lelujaan (ja sitä kautta materiaa) eri tavalla jos niitä olisi vähemmän? Jos hankimme tarkoin harkittuja, laadukkaita leluja ja pyytäisimme ettei meille hankittaisi lahjaksikaan mitä tahansa? Olenko maailman julmin äiti kun edes harkitsen muovilelujen julistamista pannaan ja lelumäärän tarkkaa rajoittamista?

Meidän lapsemme saa luvan tulla toimeen ilman sitä tilavaa perheautoa jolla ajaa maalle. Vaipparoskis on ehkä vastuuttominta ympäristötoimintaa jota yksilö voi vauvan kanssa harrastaa. Ja Nyytin paranee oppia kävelemään ja puhumaan ilman Playskoolia. Raportoin sitten vuoden päästä miten meidän kävi.