Mitä siitä jos pikkutytöt "haluavat luonnostaan" leikkiä prinsessaa ja pikkupojat "nyt vaan ovat" rasavillejä? Kannattaako moista vastaan taistella?
Me elämme olettamusten maailmassa, johon ei juuri mahdu variaatiota. Minulta kysytään jatkuvasti tiedänkö jo, "kumpi meille tulee". Noh. Sukupuoli ei ole kaksijakoinen asia. Vaikka virallisesti tunnustetaan vain miehet ja naiset, on hajonta todellisuudessa paljon, paljon laajempi. Onneksi! Sukupuolielimiään ei voi valita, mutta sukupuoli on paljon moninaisempi asia kuin se, mitä jalkovälistä löytyy.
Me aiomme toki kertoa Nyytille mitä tämän jalkovälistä löytyy ja opettaa olemaan iloinen siitä. Mutta tahdomme antaa lapsellemme sen lahjan, ettemme määritä mitä hän voi tehdä tai mitä hänestä voi tulla genitaalien perusteella.
Jos lasten maailma vaikuttakin olevan kaksijakoinen, ei asia ole sen paremmin aikuisten maailmassa. Meidät on tehokkaasti kasvatettu yhteiskunnan taholta prinsessoiksi ja monstereiksi. Elän suhteellisen turvallisessa akateemikkojen ja aktivistien kuplassa, jossa juurikaan en törmää sukupuoliolettamuksiin. Mutta lapsen saaminen on avannut silmäni sille, kuinka uskomattoman silmiinpistäviä 2010-luvun Suomessa sukupuolinormit ovat.
Perusolettamus kaikessa raskaana oleville kirjallisuudessa on se, että nainen tekee kaikki kotityöt ja on innoissaan raskaudesta, ja suhteen toinen osapuoli, mies, ei ymmärrä mitä se nainen nyt skitsoilee eikä tajua auttaa naista kotitöissä.
"Positive pregnancy"-kirja neuvoo naista raskauden jaksamisessa mm. seuraavasti:
Pyydä perhettäsi auttamaan kotitöissä, tai jos sinulla on varaa, maksa jollekulle vaikkapa imuroinnista. Silittäessäsi istu alas. Pyydä jotakuta muuta tyhjentämään tiskikone.
Saatana. Se pilluko nuo kaikki asiat minun puolestani tekee? Miksi ihmeessä pidetään kynsin hampain kiinni siitä, että nainen nyt vaan ON se kotitalouskone, joka voi tässä raskauden vaiheessa anella, josko joku muukin perheessä voisi tehdä joitain kotitöitä?
Ei tämä tähän pääty, tietenkään. Valtio palkitsi meidät tavaralahjalla lisääntymisen johdosta. Äitiyspakkauksen mukana tuli parisuhdeopas, joka jatkaa olettamusten linjalla miesten osalta näin:
"Jos mies on paikalla." Kuinka monessa oppaassa ylipäätään tuodaan esiin se mahdollisuus, "jos nainen on paikalla"? Ei yhdessäkään. Kelankin kirjallisuudessa oletetaan äidin olevan Vanhempi Numero Yksi, jonka kanssa nyt sattuu hengailemaan joku tyyppi joka ehkä voisi yrittää vaikka olla kotona joskus.
Samainen Kelan opas jatkaa:
"Mies- ja naisparien suhteissa perinteiset roolit eivät päde, vaan työjako ja tehtävät pitää jakaa yksilöllisesti." Niin, näinhän se menee, heteropareilla niitä tehtäviä ei jaeta yksilöllisesti, vaan otetaan ne kivat normit joissa pillu hoitaa kodin ja kulli käy töissä. Ei kannata tehdä mitään yksilöllisiä sopimuksia, hämmennätte vaan yhteiskuntajärjestystä moisella.
Myös ydinperhe-olettamukseen törmää kaikkialla. Raskaana olevat naiset ovat aina naimisissa.
Siellä se sormus on, joka kuvassa! Silloinkin kun luulee, että hei, TÄSSÄ kirjassa on YKSI kuva jossa ei ole sormusta, niin katsoppa tarkemmin.
Siellä se pilkottaa, pöydän reunan takana.
Kun kuljen kenen tahansa miehen kanssa julkisilla paikoilla maha pystyssä, hymyillään minulle tietävästi. Oi, siinä ne menevät, nuori perhe! Tällaisia katseita en saa kulkiessani naispuolisten ystävieni kanssa. Eihän kukaan nyt sellaista voi olettaa, hyi olkoon, että lapsella olisikin kaksi äitiä.
Lasten kasvatusta ja sukupuolinormeja käsitellään toki myös paljon muualla kuin varsinaisissa kasvatusalan teoksissa tai raskauskirjallisuudessa. Nyytin isä lukee toisinaan Fight Sport-lehteä. Yleensä lehti on suhteellisen asiallinen ja käsittelee isoja miehiä pienissä trikoissa, mutta Kukka Laakson kolumnit saavat minut raivon partaalle. Lainaan pätkän "Ole mies. Kasvata parta."-tekstistä:
Mun isä voittais sun isän
Suurin osa pienistä pojista ihailee sankareita. Tarinoiden ja elokuvien suuria sotureita, jotka karauttavat ratsuillaan läpi tulen ja keihäiden, pelastavat naisia ja lapsia eivätkä välitä pätkääkään siitä, mitä ympärillä tapahtuu tai kuka hyökkää. Pojat ihailevat voimaa ja isoja hauiksia. Hiekkalaatikolla on tärkeää, että "mun isä on vahvempi kuin sun isä".
Miten sitten olla supermies, äijien äijä, joka on hiekkalaatikolla "vahvempi kuin sun isä"? Tässä Kukka Laakson vinkkilista:
Ugh, I have spoken.
P.S. Kyllä, minä tiedän "mikä meille tulee". Meille tulee vauva, ihan oma ihmisyksilönsä!
Ymmärrän, miksi nämä asiat ärsyttää sua, mutta ymmärrän myös, miksi ne on kirjoitettu. Nimittäin yksi isoin asia, minkä tässä viime vuosina olen oppinut elämästä, on että älä pidä asioita itsestäänselvyytenä. Siis siinä mielessä, että vaikka joku asia susta tuntuisi maailman luonnollisimmalta, se ei välttämättä ole sitä kaikille muille. Jotkut, monetkin, oikeasti ajattelee ihan päinvastoin, eikä edes tajua kyseenalaistaa omia ajatuksiaan.
VastaaPoistaOn mahtavaa, että sä näet ns. laatikon ulkouolelle ja tajuat, että ei ne jalkojen välistä löytyvät värkit määrää kaikkea. On mahtavaa, että teille on luonnollista jakaa kotityöt ja raskaus parisuhteessa. Kaikille se ei nimittäin todellakaan ole itsestäänselvää ja sitä varten nuo ohjeet on kirjoitettu. Että ne hitaimmatkin kaavoihin kangistuneet tajuaisi, että ihan todella se isäkin voi olla vanhempi.
Ja sitten on jenkkikirjallisuus, joka on vielä ihan oma lukunsa, johon en nyt edes mene...
Mä luulen, että normit johtuu siitä, että niiden mukaan on vaan helppo mennä ja asioiden on helppo olettaa olevan niiden mukaisesti. Sellaiset ihmiset, jotka oikeasti ottaa asioista selvää, ajattelee ja kyseenalaistaa on varmaan kuitenkin vähemmistönä. Olen huomannut monista lähipiirin ihmisistä, että ei ne vaan osaa ajatella, että voisi olla joku muukin mahdollisuus, ei niille tule mieleenkään, että asiat voisi tehdä jotenkin toisin. Eikä monet edes näe mitään syytä tehdä asioita mitenkään toisin, koska ne menee ihan mukavasti normienkin mukaisesti.
Välillä huomaan itsestänikin, että hetkonen, mitäs varten mä nyt teenkään näin, eihän tässä ole mitään järkeä.
Karkeasti sanottuna, toiset vaan on älykkäämpiä ja analyyttisempia kuin toiset, toiset vaan ei ajattele. Seuransa voi kuitenkin onneksi itse valita.
Mä itse asiassa olen samaa mieltä Kelan kanssa siitä, että äiti on Vanhempi Numero Yksi. Niin se vaan on ja sen tekee nimenomaan se pillu. Tai kohtu tarkemmin ottaen ja rinnatkin. Koska se nyt vaan on biologinen fakta, että mies ei voi olla raskaana ja synnyttää tai imettää, ja nainen saa siitä väkisinkin etulyöntiaseman. Äidin ja isän rooli ei vaan mitenkään voi olla täysin tasavertainen, eikä mun mielestä tarvikaan. Ainakaan pikkuvauvavaiheessa, ajan kanssa se ero on helpompi tasoittaa, kun äidin ja vauvan symbioosi vähän raukeaa.
Toki on tilanteita, joissa sitä äitiä ei ole, mutta ne on kuitenkin harvinaisempia. Niihin toivottavasti on ihan omat ohjeensa ja oppaansa. Eikä niitä mun mielestä kuitenkaan voi täysin verrata tlanteeseen, joissa äiti hoitaa vauvaa yksin, äidillä on kuitenkin raskausaikana kehitetty suhde vauvaan plus synnytyksen jälkeinen hormoniarsenaali käytössä.
Sateenkaariperheistä en osaa sanoa oikein mitään. Tosin tuon lainauksen mä ihan noin irallisena tulkitsisin koskemaan vanhemman rooleja. Siihen tuo mun mielestä on ihan relevantti ohje, koska ei se synnyttämätön äiti kuitenkaan voi samanlaista roolia ottaa kuin synnyttänyt, saati sitten miespari, jossa kukaan ei ole synnyttänyt. Jälleen perustuen biologiaan ja hormoneihin.
Miksi kysytään syntyvän lapsen sukupuolta? No mitä muutakaan siitä oikein voi kysyä? Mitä muutakaan siitä osaa kysyä varsinkaan sellainen ihminen, joka ei tiedä raskauksista tai vauvoista mitään? Se on taas sellainen asia, mitä on helppo kysyä, kun ei muustakaan tiedä.
Nyt tuli miesväki kotiin häiritsemään, joten en nyt ehdi enää kolmatta kertaa oikolukea tätä, toivottavasti saa jotain selkoa...
Minua on ottanut hermoon raskausaikana moni mainitsemistasi asioista, kiva kun kirjoitit aiheesta!
VastaaPoistaKun kävin selkäkipuisena neuvolassa mieheni kanssa, terkkari alkoi heti ohjeistamaan miestäni: "Nyt olisi hyvä hetki alkaa avustamaan kotitöissä, voi vaikka toisinaan imuroida ja kantaa painavimmat kauppakassit kotiin..." Ensinnäkin: me on asuttu yhdessä kuutisen vuotta, ja ihan ensimmäisestä päivästä lähtien kotityöt on tehty aina puoliksi. Toiseksi: minun selkävaivojen ja alkuraskauden mielettömän väsymyksen vuoksi mies on hoitanut imuroinnin pian puoli vuotta, samoiten kauppakassien kantamisen ja nyt kun olen määrättynä vuodelepoon mies on hoitanut KAiKKI kotityöt jo 5 viikon ajan. Ja kolmanneksi: onko ihan oikeasti silloin tällöin imurointi ja kauppakassien kantaminen terkan käsitys kotitöiden tasajaosta, varsinkin kun minä olen raskaana 24/7 ja kantelen ihan yksikseni tämän beben ensimmäiset 9kk...
Toinen asia mihin törmään aika paljon on juurikin tuo vasenta nimetöntä kohtaan kohdistuva järjetön mielenkiinto. Ensimmäisen kerran neuvolassa käydessäni todella nuori terkkarityttö kyseli perustiedot, ja sanoin että ollaan tulevan isän kanssa kihloissa ja naimisiin mennään varmaankin 2012. Tyttö kysyi miksi pitää odottaa sinne asti, lapselle olisi parempi jos menisimme naimisiin ennen sen syntymää. Totesin etten aio viettää elämäni suurinta bilepäivää norsun kokoisena kivennäisvettä litkien vain siksi että saan laittaa sormuksen sormeeni. Ja tytön viimeinen kommentti oli: "Koita nyt sitten pitää huolta että Xxxxx kävisi tunnustamassa isyyden, jos ette kerran aio mennä naimisiin ennen vauvan syntymää". Ömmm, eiköhän se isyytensä tunnusta ja toisekseen on aika mielenkiintoinen olettamus nykypäivänä, että avioliitossa syntyvän lapsen isä on automaattisesti naisen puoliso mutta avoliitossa se voi olla kuka vaan kadun tallaaja...
Myös sukulaiset ovat aika kovinkin sanoin puuttuneet tähän "avioliitto-ongelmaan", ja sanoneet että menette vaikka maistraatissa naimisiin nyt ja pidätte juhat sitten myöhemmin. Mitä hiton väliä sillä sille vauvalle on, onko meillä sormukset sormessa vai ei kun se syntyy?
Noista sukupuolirooleista en edes aloita, aihe nostattaa verenpainetta myös tällä suunnalla... ;) Vaikka hukutankin tyttömme pinkkiin ja mekkoihin niin kauan kun hän oppii repimään ne pois päältään, en todellakaan tahdo istuttaa häneen perinteistä ajatusta kilteistä tytöistä ja villeistä pojista. Pikkuneiti pääsee kokeilemaan kaikkia miehille ja naisille luokiteltuja asioita, ja saa itse päättää mitä on esimerkiksi kivointa harrastaa ja opiskella.
Hyviä kommentteja, kiitos!
VastaaPoistaLeena, on niin totta että helposti jumittuu ajattelemaan että "kaikkihan sitä ajattelee näin". Kun elää vielä jossain akateemisessa aktivistikuplassa on vaikea joskus muistaa että niin, kaikille se tasa-arvo ja sukupuolineutraalius ei todellakaan ole itsestäänselvyyksiä. Itse asiassa varmaan suurimmalle osalle ihmisistä. Luonto on hoitanut toki homman niin, että nainen kantaa, synnyttää ja imettää lapsen. Se mikä Kelan oletuksissa musta mättää on se, että sitä vanhempien eriarvoisuutta vielä alleviivataan. Tiedän että jos voitaisiin valita, meillä olisi Nyytin isä ihan valmis tähän mitä minä teen nyt. Mutta koska se ei ole mahdollista, halutaan meidän perheessä tasoittaa tuota eriarvoisuutta sitten heti kun se on mahdollista, eli Nyytin synnyttyä. Mutta perheitä on yhtä monenlaisia kuin ihmisiäkin, ja se on musta vaan rikkaus.
*K, onpa kamalaa että teitä on neuvolassa painostettu noin! Me ei olla saatu mitään painostusta asiaan liittyen, onneksi, sillä olisin saattanut repäistä peliverkkarini aika tehokkaasti. Lapsen onnea ei avioliitto todellakaan takaa, vaan se että sillä on ympärillä rakastavia ihmisiä. Tuo oletus siitä, että avioliitossa syntyvä lapsi on automaattisesti sen miehen, ja avoliitossa lapsi pitää tunnustaa on kyllä niin 1950-lukulainen käytäntö ja uskomus ettei mitään rajaa. Luulisi että nykymaailmassa tajuttaisiin jo sen päälle, että asiat eivät ole ihan niin mustavalkoisia.
Jee, keskustelua, keskustelua!
http://www.globalpost.com/dispatches/globalpost-blogs/weird-wide-web/sweden-preschool-children-boys-girls-gender-stereotypes !!!
VastaaPoista